torstai 8. toukokuuta 2014

Haalarit




Lapset kasvaa ja vaatteet jää pieniksi - koitti aika uusien haalareiden. Omppuvelour on marinoitunut kaapissa hyvän aikaa ennen kuin uskalsin leikellä sitä haalariksi. Omppuhousut on leikelty vasta haalaripalojen jälkeen. Muistaakseni ihan ensimmäiset ajatukset tästä kankaasta oli haalarihousut kuopukselle ja haalarimekko kummitytölle. Kankaan myyntiintulo venyi kuitenkin venymistään ja kummitytön 1-v synttärit ehti olla ja mennä ennen kuin kangas tuli myyntiin. Samaisen tytön 2-v synttäreillekään en kyseistä mekkoa tehnyt, kun itsellä ei ollut kaavaa siihen ja ajatus haalarista oli jo kiteytynyt. Kankaasta olisi mahdollisesti riittänyt myös mekkoon, mutta tulipa nyt tehtyä omppu velourhaalari ja parit omppuhousut <3

Haalareiden kaavana on Jumpsuit (OB 4/2012, malli 17) kuopuksen omppuhaalari koossa 98 cm ja esikoisen käpy joustishaalari koossa 110 cm. Käpyjoustishaalarin vetoketjun muokkasin haalarin keskellä kulkevaksi lahkeen sijaan. Tämä oli erittäin hyvä ratkaisu, sillä pitkien umpivetoketjujen löytäminen on haastavaa. Tuurilla löysin Eurokankaasta juuri oikeanmittaisen vetoketjun oikeassa värissä käpyhaalariin, mutta omppuhaalariin ei löytynyt valmiina edes suunnilleen oikeanpituista vetoketjua missään värissä. Jouduin sitten metsästämään metrivetoketjua tyytyen valkoiseen väriin ja askartelemaan vetoketjun itse. Tai no, laitoin mieheni ja äitinikin töihin kyseisen vetoketjun kanssa ennen kuin saatiin siitä haalariin kiinnitettävä versio. Ajatustasolla oli paljon näppärämmän tuntuinen juttu kuin käytännössä. Myös vetoketjun kiinnitys vielä melkoisen haastavaa itselle, kun pääasiassa olen ommellut perusvaatteita missä ei vetoketjuja ole. Harjoituksen myötä sekin helpottuu, mutta tällä hetkellä ei turhan tarkkaan saa syynätä vetoketjun ommelta - pääasia että vetoketju toimii ja päällisin puolin näyttää siistiltä. Voisin verrata tätä kanttauksien ompeluun. Ensimmäisissä paidoissani ei kanttaukset ole yhtään niin siistejä kuin mitä nykyään.

Metrivetoketjun osto netistä ei mennyt ihan nappiin kohdallani, kenties kiitos raskaushormonien? Löysin pari eri nettikauppavaihtoehtoa, joista valita. Päätettyäni mistä vetoketjua tilaan, tein tilaukseni ja jäin tyytyväisenä odottamaan pakettia. Pelkän vetoketjun tilaaminen olisi tullut erittäin tyyriiksi postikulujen takia, joten pitihän siihen vähän kangastakin tilata. Saatuani saapumisilmoituksen jäin miettimään tilasinko vetoketjua vai en. No, enhän minä sitä vetoketjua ollut tilannut vaan kaikkea muuta unohtaen  koko vetoketjun! Piti sitten tehdä uusi tilaus, uusien postikulujen ja lisätuotteiden kera, kun eihän sitä vetoketjusta makseta postikuluja melkein 8€. Tuli sitten ostettua vetoketjua ja vähän muutakin :D

Kummatkin haalarit on hyvin reiluja tarkoituksella, jotta niistä olisi iloa pidemmäksi aikaa. Tämä käpyjoustis on väriltään suklaa. Haalareiden huppujen vuoritrikoot menee samoilla kankailla kuin lapsosten kypärämyssyt. Sattumalta osui vielä niin, ettei kuosit mene ristiin. Vaikka eipä näitä haalareita ja kypärämyssyjä varmaan kovin usein yhdessä käytetä, mutta osuipa vaan silmiin tämä hauska yhteensattuma. Kummastakin norsukankaasta, siis noista huppujen sisätrikoista, oli tarkoitus tehdä t-paitoja, mutten kelpuuttanut niiden laatua kyseiseen tarkoitukseen. Toimii paljon paremmin tällaisissa tarkoituksissa ja kankaiden loput meni tiskiräteiksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti