torstai 8. toukokuuta 2014

Veljespaidat




Kummasti sitä vaan haluaa tehdä kummallekin samantyylisiä vaatteita, vaikka olenkin sanonut etten pue lapsia samanlaisiin vaatteisiin. Eroavaisuutta tuomaan toiselle on tarkoituksella t-paita ja toiselle pitkähihainen, etteivät olisi samaan aikaan käytössä. Lintukankaasta kuopus sai pitkähihaisen paidan ja esikoinen t-paidan. Pitkähihaisen paidan kaavana Buttoned Up (OB 1/2012, malli 20, 92 cm) ilman nappilistaa. T-paidan kaavana Tooth Troll (OB 3 /2012, malli 24, 104 cm) reiluilla saumanvaroilla ja pyöreälle pääntielle muokattuna v-aukon sijaan. Molemmissa paidoissa myös takaosat lintukuosista. Nämä paidat sopii mielettömän hyvin yhteen ruskeiden velourhousujen kanssa, jotka esikoisella siis koko ruskeina ja kuopuksella keltaisilla resoreilla.

Pesukarhukuosiin ihastuin heti, mutten meinannut raaskia ostaa sitä. En kuitenkaan saanut kangasta mielestäni, vaan sitä oli saatava. Kävi mielettömän hyvä tuuri, että sain kangasta vielä siinä vaiheessa puolivahingossa keskusteluja seuraamalla, sillä suosittu kangas oli loppunut jo nettimyymälöistä. Ottobren myymälässä tätä kangasta kuitenkin vielä oli ja sain sähköpostitse sitä ostettua. Tarkoituksena oli tehdä kummallekin sekä etu- että takaosat pesukarhukuosista, mutta ei kuopuksen paitaan ihan riittänytkään ympäri asti pesukarhua vaan tyydyin siniseen takaosaan käpyhihoilla höystettynä. Esikoisen paidan takaosa on samaa kuin etuosa. T-paidan kaavana on Robots (OB 3/2012, malli 9, 92 cm) muokattuna pyöreälle pääntielle v-aukon sijaan. Pitkähihaisen kaavana on On The Road (OB 1/2013, malli 10, 104 cm) reiluilla saumanvaroilla. Lisäksi hihoihin on lisätty pituutta 5 cm, joten koko 110 cm paikkeilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti