torstai 8. toukokuuta 2014

Tiskirättejä



Äitiyslomani alkaessa lapset jäivät kanssani kotiin, eivätkä todennäköisesti enää palaa samaan päiväkotiin. Halusin kiittää päiväkodin tätejä jollakin käytännöllisellä omatekoisella, mikä ei jää nurkkiin lojumaan. Tiski- /siivousrättejä varten oli leikattava aikastas monta kangasta vaatteiksi, jotta näin mistä kankaista jää rättipaloja ja mistä ei. Tämä toi kivasti potkua ompeluksilleni, kun rättien oli oltava valmiita poikien viimeisenä hoitopäivänä, mikä tietenkin tarkoitti armotonta lattialla könyämistä kankaiden ja kaavojen kanssa sekä ompelua viimeisenä iltana puolipaniikissa. Asian toisena puolena pojille, tai lähinnä esikoiselle, on valmistunut paljon uusia vaatteita naftien tilalle. Masuasukki on puolestaan pitänyt huolen siitä, että vaatteet on tehty valmiiksi asti nopealla aikataululla. Vauvan synnyttyä kun ei todennäköisesti hetkeen ole mahdollisuutta tehdä mitään.

Jokaisessa rätissä on toinen puoli joustofroteeta ja toinen puoli trikoota. Tuttuun tapaan homma karkasi käsistä ja rättejä tuli tehtyä muutama ylimääräinenkin ;) Saadaanpa itsekin käyttöön ja mahdollisesti lahjoitan muutaman eteenpäin. Kummankin ryhmän päiväkodin tädeille pakkasin lahjakasseihin kahdet rätit hoito-ohjeiden kera. Miltei jokainen rätti on erilainen toisiinsa nähden, vain pari-kolme on samanlaista, kun kaikista ei saanut tehtyä erilaisia yhdistelmiä. Päiväkodin tädeille lähti kaikille erilaiset rätit. Tämä oli erittäin hyvä keino päästä eroon epämääräisistä kangaspaloista, mistä ei olisi saanut tehtyä oikein mitään, mutta kuitenkin liian isoja vain pois heitettäviksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti